NOORA EERIKÄINEN

Noora Eerikäinen aloitti Muurlassa työt opintojensa ohella vuonna 2012, mutta siirtyi kokoaikaiseksi suunnittelijaksi vuonna 2013. Nooran kenties tunnetuin ja ensimmäinen tuotesarja on talvinen Poro-sarja.

Noora saa inspiraationsa ihmisistä. Hän on sosiaalinen ja nauttii erilaisten ihmisten kohtaamisesta.

Nooran tunnetuimpia sarjoja ovat Poro-sarjan lisäksi emalinen Lehdet –keittiösarja,  ja Suomen Satavuotisen Itsenäisyyden kunniaksi luotu Joutsen –sarja. Kaikki Nooran suunnittelemat sarjat ovat niittäneet myös kansainvälistä suosiota.

KATA NOWAK-KIMINKI

Kata Nowak-Kiminki on syntynyt Puolassa. Hän tuli Suomeen aluksi vaihto-oppilaana, mutta muutti pysyvästi Suomeen valmistuttuaan Varsovan yliopistosta taiteen maisteriksi. Hän aloitti työskentelyn Muurlassa vuonna 2011.

Kata ammentaa suunnittelun inspiraationsa pohjoisen puhtaasta luonnosta. Suunnittelutyön lisäksi Kata nauttii maalaamisesta. Hänen kollegansa kuvaavat häntä lämpimäksi ja kiltiksi ihmiseksi. Katan tunnetuimmat sarjat ovat Nordic ja Helsinki -emalimukit

VAPPU PIMIÄ

Vappu Pimiä on suomalainen televisiopersoona ja intohimoinen ruoanlaittaja. Lisäksi hän on julkaissut kaksi keittokirjaa sekä leivontakirjan. 

Muurlan ja Vappu Pimiän yhteistyö alkoi loppusyksystä 2016. Suunnitteluyhteistyö johti Vappu keittiössä -sarjan syntyyn, joka koostuu ruoanlaitto- ja
kattaustuotteista.  Vappu Keittiössä tuotesarja julkaistiin toukokuussa 2017.

”Mielestäni emali on materiaalina unohdettu suuruus! Se kestää isomummilta jopa lapsen, lapsen lapsille. Parasta on, että Muurla käyttää tuplaemalointitekniikkaa, joka vastaa nykyajan haasteisiin. Tuotteet sopivat mille tahansa liesityypille, sekä nuotiolle ja grilliin. Ne ovat konepestäviä ja emali on ekologinen sekä hygieeninen materiaali, sillä siitä ei irtoa mitään ainesosia ruokaan. Emalituotteet on myös helppo pestä, sekä pitää puhtaana. Olen aina ihaillut Muurlan tuotteita ja halusin tehdä tuotesarjasta omannäköiseni. Sarjan värejä voi yhdistää mielensä mukaan. Kuvioinnin inspiraation lähteenä toimivat juoksulenkeillä ihailemani jugend-talojen upeat ornamentit.”

RISTOMATTI RATIA

Ristomatti Ratia on aikansa tunnetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia muotoilijoita. Ratian suunnittelemille tuotteille on ominaista puhdaslinjainen muotokieli, sekä käytettävyys. Muurlan ja Ratian yhteistyö alkoi vuonna 1996.

TEUVO LOMAN

Teuvo Loman on suomalainen muoti- ja sisustussuunnittelija. Lomanille on ominaista muuntautumiskyky suunnittelussa - hän on tunnettu rohkeista ideoista, mutta taitaa myös selkeän ja puhdaslinjaisen toteutuksen. Muurlan ja Teuvo Lomanin suunnitteluyhteistyö alkoi vuonna 2014. 

TOMMY TABERMANN

Aistillinen ilmaisu on tyypillistä Tommy Tabermannin (1947-2010) rakkausaiheisille runoille, jotka ovat olleet myös hänen tuotemallistonsa suunnittelun suuntaviivat. Rakastetun runoilijan runoteokset saavat Muurlan tuotteissa arvoisensa paikan - osaksi jokapäiväistä elämäämme niin pieniin hetkiin, arkeen kuin juhlaan.

Miten sen teemme?

Muurlan lasitehdas perustettiin vuonna 1974.

Miten sen teemme?